Valokuvaaja Pekka Huovinen ajaa hommat maaliin

Älä huoli, minä ajan meidät perille (kuva: Ilmari, 10v)

"En tykkää olla kameran eessä ollenkaan, tulleeko tästä yhtään mittään?"

Ymmärrän tuon tunteen ihan täysin! En itsekään viihdy siellä kameran "väärällä puolella" niin hyvin (yksi syy tuossa ylempänä kuvan muodossa). Tähän fiilikseen auttaa muutama juttu, jotka kannattaa pitää mielessä. Ensinnäkin kuvaus kestää vain hetken, mutta lopputulokset säilyvät loppuelämäsi, joten tsemppaa ainakin kuvauksen ajan ja keskity ajattelemaan, kuinka mahtavia muistoja talletamme Sinulle ja läheisillesi tuleviksi vuosiksi. Ja vaikka kuvattavana oleminen voi tuntua hataralta varsinkin alussa, usko pois, se helpottuu kun varataan vähän aikaa ja tutustutaan toisiimme. Väitän olevani itsekin rento ja hauska tyyppi ja olen opetellut heittäytymään hetkeen. Toki minulla on myös jokunen kikka ja ässä hihassa, joilla vähän keloutuneempikin puupalikka notkeutuu ja rentoutuu. Kun kuvaukseen tulee avoimin mielin, vain taivas on rajana! Lupaan sen!

"Hei, tää kuvvaus olikin aika mahtava juttu, mutta mitä nyt tapahtuu?"

Kuvauksen jälkeen puran muistikortit tietokoneelle ja käyn kaikki ruudut läpi. Merkkailen parhaat ruudut kivoilla tähtösillä, poimin muokkauskelpoiset yksilöt talteen ja poistan käyttökelvottomat otokset sekä mahdolliset testikuvat. Sitten teen parhaista kuvista nettiin gallerian ja lähetän Sinulle sähköpostiin tai puhelimeen linkin, jonka kautta pääset katselemaan kuvat läpi vaikka omalla kännykälläsi. Voin myös kertoa Sinulle omat suosikkini kuvien joukosta. Aloitan kuvien lopullisen editoinnin, kun saan teiltä valitsemienne ruutujen kuvanumerot. 

"Voinko tilata sun kautta printtejä, tauluja, kahavimukeja ja T-paitoja?"

Kyllä! Vaikka vallalla on trendi, jossa asiakas saa kuvauksesta digitaaliset tiedostot itselleen vapaaseen käyttöön, tilaan kaikki asiaan liittyvät kuvatuotteet tarpeen mukaan myös puolestasi. Yleisimpiä kuvatuotteita ovat tietysti kaikki erikokoiset printit sekä canvas-taulut ja kiitoskortit, mutta kaikkea erikoisempaa kamaa voi myös kysellä, niin selvitän niiden kustannukset. Muhoksen alueella tuon kuvat kotiovellesi. Digitaaliset tiedostot sen sijaan voit ladata suoraan omalle koneellesi tai puhelimeesi ja sen jälkeen tilata niistä haluamasi kuvatuotteet. Lähetän Sinulle myös niin sanotut some-versiot.

"Onko sulla jottain studiota?"

Minulla ei ole varsinaista valokuvaukselle pyhitettyä studiotilaa, mutta minulta löytyy muita mahdollisia sisätiloja, jos kuvauspäivälle sattuu erityisen huono sää. Esimerkiksi äänitysstudiooni mahtuu helposti muotokuvauspaikka 1-2 henkilölle ja isompia porukoita saadaan mahtumaan Huovisen Navettasalille. Usein kuvaan toki myös asiakkaan kotona. Tämä on erityisen kivaa lapsikuvauksissa, kun ympäristö on pienelle mallille jo tuttu ja hänen tarvitsee enää hetki miettiä, kuka tämä outo setä on ja mitä nämä kaikki laitteet tekee meidän olohuoneessa? Sitten mennään!

"Bensa on hirviän hintasta, paljonko nää siitä pyyät?"

Muhoslaisilla on tässä pieni etu, sillä toimin Muhoksen alueella ilman erillisiä bensakuluja. Jos tarvitsette minua kauempana, tulee kuvauksen lisäksi hintaan pieni matkakorvaus, mutta siitä ei varmastikaan tule kenellekään kynnyskysymystä. Jos kyseessä on isompi kuvauskokonaisuus kuten koko päivän hääkuvaushärdelli, niin saattaapa tuo km-korvaus unohtua sieltä laskusta tyystin. En laskuta matkakorvausta myöskään hääkuvauksiin kuuluvasta suunnittelupalaverista.

"Missä nää kuvvaat?"

Minulla on kevyt ja liikkuva (en tee tässä samaa väitettä itsestäni) kalusto, joten laveasti voisi sanoa, että koko Pohjois-Pohjanmaa on reviiriäni. Muhos on lähellä Oulua ja yhtä helppoa täältä on heilahtaa paikkakunnille, kuten Utajärvi, Tyrnävä, Vaala, Kempele tai Pudasjärvi. Olen tosin kuvannut Rovaniemelläkin. Miljöökuvauksiin etsin paikat aina etukäteen ja käyn tarkastamassa, miltä siellä näyttää ja miten sommittelu onnistuisi tiettyyn kuvaustilanteeseen. Minulle voi myös ehdottaa omia suosikkipaikkojaan tai itselle tärkeitä maisemia.

"Missä mää muka jottain juhulia järjestän?"

No vaikka Huovisen Navettasalilla Muhoksella! Sieltä löytyy juhlatilat, pitopalvelu sekä sauna ja palju. Navetalle mahtuu jopa sadan hengen hääseurue juhlimaan eikä sinne ole Oulusta kuin 30km. Tuosta alta nappulasta pääset Navettasalin kotisivuille. Terveppätulua!


Back to Top